Esittely
Suomen kansanparantajaseura on perustettu v.1996. Sen tehtävänä on kutsua yhteen mahdollisimman monia henkilöitä, jotka parannustoimessaan käyttävät perinteisen kansanparannuksen käyttämiä hoitomuotoja. Seuran tehtävänä on huolehtia perinteisten, kansan omintakeisten ja historiallisten kansanparannustapojen säilymisestä ja opettamisesta maassamme sekä harjoittaa niitä kaikkien nykyaikaisten hoitomuotojen rinnalla.
Perimätiedot kuin -taidotkin ovat osoittaneet lukemattomia kertoja tehokkuutensa. Ne ovat tuoneet apunsa ihmisille tuhansien vuosien aikana, niin ennen kuin jälkeenkin nykyaikaisen lääketieteen alun ja tehoavat vielä tänäkin päivänä yhtä hyvin kuin ovat menneinäkin aikoina apua tuoneet.
Perinteisesti - kansanomaisesti toteutetut - vanhaan perimätietoon perustuvat hoitotavat ja menetelmät ovat LUONNONMUKAISTA TERVEYDENHOITOA parhaimmillaan. Hoitoja on ajan saatossa muuteltu paremmin vastaamaan kulloisenkin aikakauden vaatimustasoa, mutta perustiedon pohja on sama kuin on ollut kansan omissa hoitotavoissa kautta aikojen.
Nykyäänkin käytettävät moninaiset hoitomuodot ja -tavat perustuvat perinteisiin kansanlääkinnän käyttämiin hoitotapoihin, joiden tuomasta helpotuksesta saamme nauttia tänäkin päivänä.
Nykyisin kansan omina parannuskeinoina tunnetaan lähinnä JÄSENKORJAUS, KUPPAUS, ERILAISET HIERONNAT JA KYLVYT, KIVUN HALLINTA, KASVEILLA PARANTAMINEN, ENERGIAHOIDOT, KÄSILLÄPARANTAMINEN jne., joilla kaikilla saadaan erinomaisia hoitotuloksia.
Seurassa on tällä hetkellä 100 jäsentä eri puolilta Suomea. Seura opastaa, kouluttaa ja valvoo jäsenistöään niin tiedon kuin taitojenkin omaksumiseen seuran sisäisillä jäsenkursseilla. Seura järjestää vuosittain lukuisia kansanlääkinnän koulutustapahtumia ympäri maata eri hoitomuodoista kuten jäsenkorjaus, kuppaus, energiahoidot ym.
Suomen Kansanparantajaseura ry. on ns. suljettu seura jonka jäseneksi voi päästä vain kutsuttuna.
Viimeksi päivitetty (13.02.2011 09:48)