KUPPAUS

Ihmisen mielestä vereen on aina liittynyt jotain salaperäistä ja alkuvoimaista. Veressä uskottiin piilevän niin ihmisen kuin eläimen elämä ja elinvoima. Varhaiskantaisten heimojen keskuudessa oli aina tapana juoda kaadetun villipedon verta; sen mukana uskottiin saatavan pedon elinvoimaa. Samoin haavoittunut saattoi samassa tarkoituksessa juoda omaakin vertansa ja selviytyä menehtymiseltä, joka olisi häntä muuten kohdannut. Samaan käsitykseen perustui myös vanha tapa kääriä sairas vastateurastetun eläimen nahkaan.

Koska elinvoiman uskottiin piilevän veressä, niin uskottiin myös, että heikkous, sairaus ja kaikki taudit asuivat veressä.Niinpä kuppausta ja toista vanhaa verenhoitotapaa -suoneniskentää- käytettiin juuri pahan ja sairaan veren poislaskemiseen.

Kuppauksen esiasteena on aina pidetty imemistä. Jos iho vaurioitui tai haavoittui, pyrittiin haavasta imemään pois kaikki lika, moskat ja myrkyt. Nuoleminen vaikutti ja vaikuttaa edelleenkin anestesoivasti ja puhdistavasti. Tämän päivän ihminenkin imee ja nuolee esim. käteen tullutta haavaa vaistonvaraisesti. Myös eläimillä on tapana nuolla ja imeä haavojaan.

Kuppaus, kuten suoneniskentäkin, ovat olleet tunnettuja hoitomuotoja jo antiikin aikoina useimpien kansojen keskuudessa. Näinä hoitotavat on tunnettu Suomen lisäksi ainakin Kiinassa, Intiassa, antiikin Roomassa ja antiikin Kreikassa, Afrikan maissa, Egyptissä ja muinaisten germaanien keskuudessa sekä Englannissa. Kaivauksissa on löydetty mesopotamialaisen lääkärin Urlagaledinun ja hänen orjansa Edinunugian sinetti n. vuodelta 3300 eKr. Tässä sinetissä on kuvattuna kolme kuppaussarvea ja siinä oleva kirjoitus ilmoittaa lääkärin ja hänen orjansa suorittavan kuppausta ja suoneniskentää. Kaivauksista, lähinnä Kreikasta, on löytynyt myös kuparisia kuppaussarvia. Kuppaussarvet ovatkin vanhimpia vieläkin käytössä olevia parannusvälineitä. Niiden uskotaan olevan huomattavasti vanhempi kuin esim. akupunktioneulat.

Keskiajalla Englannissa kuppaus oli lääkärien erikoisala. Lääketieteellisissä kouluissa oli 1700-luvulla ns. kuninkaallisia kuppareita,jotka myös merkitsivät laajasti muistiin kuppaukseen liittyviä asioita. Ruotsi-Suomessa tehtiin 1500-luvulla lääketieteellinen väitöskirja kuppauksesta.

Kuppaus ja suoneniskentä erottuvat muista kansanparannuksen hoitomenetelmistä työmenetelmänsä puolesta ja siksi, että näiden parannusmenetelmien harjoittaja oli lähes joka kylässä. Kuppaus ja suoneniskentä perustavat hyvin pitkälti tekniikkaan ja käsillä parantamiseen. Kuppaus ja suoneniskentä perustuivat käsitykseen, että tauti oli aiheutunut huonosta verestä, joka sitten kuppaamalla tai suonta iskemällä poistettiin ruumiista. Jos taudin uskottiin olevan pintaveressä, kupattiin.

Kuppauksen perusteet

Kuppaus perustui klassiseen käsitykseen neljästä perusnesteestä verestä, limasta, mustasta ja keltaisesta sapesta. Nämä ihmisessä olevat nesteet saattoivat joutua epätasapainoon, jolloin kehossa ilmeni sairauksia ja vaivoja. (Keskiajan lääketiede perustui antiikin ajan oppiin ruumiin kylmästä, lämpimästä ja kosteasta luonteesta.)

Akupunktio ja kuppaus

Akupunktiolla ja kuppauksella on todettu olevan yhteisiä piirteitä. Monet aiemmin -ja nykyisin- kuppauksessa käytetyt sarvituskohdat ovat samoja kuin akupunktiossa käytetyt pisteet. Nykyisin akupunktiotiedon yleistyttyä on eri akupunktiopisteitä alettu käyttää yhä yleisimmin sarvituskohtina, koska silloin saadaan usein hyvä ja pitkäaikainen hermopää-ärsytys aikaan. Lähes aina käytetään esim, niskassa olevaa ns. Isoa piikkiä sekä keuhkoihin, verenkiertoon sydämeen jne. vaikuttavia pisteitä sarvituskohtina. Usein tällä hoitomuodolla saadaan aivan kuin sivutuotteina monenlaisia sairauksia sekä vaivoja hoidettua, vaikka alun pitäen näin ei oltu ajateltukaan. Toisaalta erojakin kuppauskohtien ja akupunktiopisteiden välilläkin eroja löytyy.

Kuppaus tapahtumana

Kuppaus suoritettiin ja suoritetaan edelleenkin yleensä saunassa. Kupattava on yleensä alasti. Kupparillakin m yleensä vain vähän vaatetusta päällä suojavaatetuksen lisäksi.

Kupattava lämmittelee ensin saunassa 10-15 min. ja asettuu kuppauspöydälle vatsalleen. Kuppari pesee kupattavan selän huolellisesti desifioivalla aineella. Sitten kuppari ottaa pestyt ja desinfioidut kuppaussarvet ja asettaa ne kupattavan selkäpuolelle katsomiinsa paikkoihin. Kun verta on imeytynyt riittävästi sarvien alle, kuppari irrottaa sarvet samassa järjestyksessä kuin on ne kiinnittänyt, iskee kuppauskirveellä 6-10 pientä haavaa sarven jättämän ympyrän sisäpuolella olevaan kohoumaan ja asettaa sarven paikoilleen takaisin. Sarvessa oleva tyhjiö imee verta haavoista ja sarvi täyttyy. Tumma, hiilidioksidipitoinen laskimoveri aikaa imeytyä sarveen. Sarven täytyttyä verellä hän tyhjentää sarvet taas taittojärjestyksessä (2-3 kierrosta) kunnes verta ei enää tule. Tämän jälkeen kuppari pesee selän ja kupattava peseytyy itse kunnolla. Verta poistetaan yhteensä noin 300-600 ml.

Kuppauksen aikana tulisi kupattavalle antaa sokeripitoista juotavaa, jottei mahdollinen verensokerin äkillinen laskeminen aiheuttaisi pyörtymistä tai muuta haittaa. Kuppauksen jälkeen on hyvä, kevyt olo. Hoidon jälkeen on hyvä levätä hetki . Liikkua saa voimien mukaan. Fyysinen rasitus on sallittu voimien mukaan. Kuppauksen jäljet katoavat normaalisti 1-3 viikon aikana. Haavan lyönti ei tunnu kipeältä, korkeintaan hyttysenpistolta. Jos jollakin veri ei tahdo hyytyä eli on K-vitamiinin puutos, niin hänen ei tule itseään kuppauttaa ellei kupparilla ole verenpysäyttäjän taitoa ja lahjaa.