KANSANLÄÄKINTÄ JA KOULULÄÄKETIEDE - KILPAILEVAT HOITOPERINTEET

Koululääketiede, eli oppilääketiede, on syntynyt kansanlääkinnän pohjalta. Yliopistojen kehityksen myötä syntyi lääketieteellisiä tiedekuntaa, jotka tuottivat ja tuottavat nykyisinkin laillistettuja lääkäreitä.

Lääkäreiden yhteiskunnallinen asema oli aluksi heikko, toisin kuin tänä päivänä. Bioteknisten tieteiden kehitys johti lääketieteen huimaan kehitykseen ja arvostuksen kohoamiseen. Kansanparantajat, jotka olivat olleet 1800-luvulle asti Euroopassa väestön tärkeimmät parantajat, joutuivat väistymään ammatti-ihmisten tieltä. Kansalle tämä merkitsi sopeutumista uuteen yhteiskuntajäsjestelmään. Lääkärit tulivat ylemmistä yhteiskuntaluokista, puhuivat vaikeasti ymmärrettävää ammattikieltä ja karttoivat välitöntä kontaktia kansaan. Koulutettu lääkäri koki olevansa parantaja omassa sarjassaan. Maallikkoparantajia alettiin vainota lääkärikunnan toimesta. Tätä vaihetta ei onneksi kestänyt kauan.

Tänä päivänä kansanlääkintä, etnomedisiina, ja koululääketiede kulkevat rinnakkain. Mm. Helsingin, Kuopion ja Oulun yliopistot keräävät ja tutkivat kansanlääkintätietoa. Maailman terveysjärjestö WHO on käynnistänyt useita projekteja kansanlääkinnän tutkimiseksi ja käyttömahdollisuuksien selvittämiseksi.

Kansanparannuksen merkitys on ollut ja tulee olemaan huomattava. Merkittävä osa väestöä eri yhteiskuntaluokissa ja kehittyneissä valtioissa ympäri maailmaa on kokenut kansasta nousseet parantajat omiksi "perhelääkäreikseen".

KANSANLÄÄKINNÄN JA KOULUIAAKETIETEEN EROT

Kansanlääkinnän ja virallisen lääketieteen erot ovat:
1. virallinen lääketiede on urbaani, uusia sukupolvia kasvattava parannusmuoto
2. ammatin ulkoiset tunnusmerkit puuttuvat kansanparantajilta
3. maamme kansanparantajat eivät ole järjestäytyneet

Virallinen lääketiede esittää muitakin perusteita, mutta mielestäni ne ovat kyseenalaisia.

KANSANLÄÄKINNÄN JA LÄÄKÄRIKUNNAN VUOROVAIKUTUS

Kansanparantajat ja lääkärikunta toimivat rinnakkain ja toistensa lomassa. Kansanparantajat ovat tietoisia lääketieteen uusista saavutuksista ja tutkimustuloksista. Kansanparantajien ja terveydenhoitohenkilöstön vuorovaikutus on pitkään ollut epäsäännöllistä ja rajoittunutta. Vasta viime aikoina on aloittu järjestelmällinen, kattava vuoropuhelu näiden sektoreiden välillä. Sanotaan, että kansanparantajilla ei ole ollut -suuremmin halua konsultoida lääkäreiden kanssa. Lääkärikunnalla ei puolestaan ole ollut suurta tarvetta eikä intoa tutustua kansanparannuksen hoitomuotoihin. Yhä useammat lääkärit ovat kuitenkin nykyisin hakeneet yhteyksiä kansanparannuksen vanhoihin taitajiin. Usein he ovat myös siirtyneet käyttämään kansanparannuksen menetelmiä omassa praktiikassaan. Omasta puolestani voin vain sanoa, että kuilu näiden kahden hoitomuodon välillä on supistumassa. Molemmat osapuolet käyvät toistensa vastaanotolla avoimesti ammattinsa paljastaen.

Sosiaalinen taso

Kansanparantajat ja lääkärit konsultoivat harvoin keskenään. Tosin positiivinen vuorovaikutus on lisääntynyt ja yhteistyö kasvanut. Torjunnan taustalla saattaa olla pelko oman arvovallan romuttumisesta tai aseman vaarantumisesta mahdollisen julkisuuden vuoksi. Erilaiset selitys- ja toimintamallit epäilyttävät. Pelätään oppia uutta ja huomata näiden toimivan käytännössä. Läntinen terveydenhuolto saattaa myös pelätä tai vieroksua kansanparantajien epäbyrokraattisuutta ja puuttuvaa organisaatiota. Kansanparantajien toimenkuvaan nämä eivät kuulu.